torstai 23. lokakuuta 2014

Syli


Kuinka paljon lasta täytyy pitää sylissä, että hän voisi aikuisena sanoa: "minua pidettiin lapsena paljon sylissä"?

Tätä kipeää kysymystä olen miettinyt paljon.

Aina kun aamulla on kiire ja joudun hoputtamaan lasta pukemaan ja laskemaan hänet sylistä kylmälle lattialle.

Aina kun kaksi lasta kiipeää yhtä aikaa syliin ja tönii toisiaan ja ahdistun siitä ja käsken molemmat lapset sylistäni pois.

Olenko pitänyt heitä tarpeeksi sylissä?

Jos joka päivä pidän hetken, riittääkö se?


Voi hyvä Jumala, riittäähän se? Riitänhän minä?

Jaana

maanantai 6. lokakuuta 2014

Vain elämää

Aika moni suomalainen on viime viikkoina liimautunut perjantaisin telkkarin eteen. On liikututtu, ehkä itkettykin, twiitattu ja jaettu parhaat hetket Facebookissa. Viimeistään maanantaina on työpaikan kahvihuoneessa ruodittu läpi parhaimmat tulkinnat. Tämän syksyn Vain elämää -sarja on puhututtanut, innostanut ja ehkä suututtanutkin suomalaisia. On aina mielenkiintoista, kun joku ohjelma, urheilumenestys tai saavutus yhdistää meitä suomalaisia iästä tai ammatista riippumatta. Liikutumme yhdessä, iloitsemme yhdessä. Yksi salaisuus suositun TV-ohjelman menestykseen on varmasti se, että taitavat suomalaiset artistit ovat osanneet sanoittaa ja tulkita elämää niin, että me tunnistamme sen. Me tunnistamme ja samastumme siihen rosoisuuteen, suruun ja tuskaan, kauneuteen ja haurauteen. Me tunnistamme elämän.   

Olemme jo jonkin aikaa seurakunnassa pohtineet oman blogin perustamista. Sellaista, jossa keskustelulle olisi tilaa, jossa seurakuntamme monipuolinen työ ja monimuotoinen elämä näkyisi kaikissa värisävyissään, iloineen ja suruineen. Kirkkoherramme Juhan aloittaessa seurakunnassa, päätimme ryhtyä toimeen. Juha kirjoittikin ensimmäisen postauksen nyt Mikkelinpäivän kynnyksellä. Jatkossa päivittelemme blogia pienen kirjoittajaringin voimin, sangen iloisen kirjavalla joukolla, jokainen tyylillään ja tavallaan.  

Suunnitteluvaiheessa jouduimme pohtimaan blogimme tyyliä, mistä blogimme kertoisi, mikä olisi postausten sisältö ja rajaisimmeko niitä jotenkin. Kertoisiko blogi seurakuntamme toiminnasta? Käsittelisikö se ehkä kristillistä elämää?  

Seurakuntamme toiminnasta ja tapahtumista saa kattavasti tietoa kotisivuiltamme ja seurakuntamme Facebook-sivuilta . Blogiin kirjoittelemme ehkä enemmän ajatuksia ja fiiliksiä toiminnan taustalta. Kristillinen elämä taas kalskahtaa oudolle. Mitä se on? Meitä täällä seurakunnassa on monenlaista ihmistä, eri alan osaajaa, erilaista harrastelijaa, hyvin erilaisia ihmisiä, jotka elävät arkeaan tavallisen epätavallisesti, erehtyvät, sanovat typeriä asioita ja tekevät huonoja valintoja, tekevät onnistuneita ja hyviä valintoja, eivät tuomitse toisia ihmisiä, iloitsevat ja rakastavat lähimmäistään. Ihmisiä, jotka uskovat tai epäilevät jollain hyvin selittämättömällä tavalla jonkin ihmistä suuremman olevan tuolla jossain. Meitä on niin moneksi ja kaikki me menemme sen "kristillisen elämän" alle.  


Voisi kai lyhyesti määritellä blogimme kertovan elämästä. Sitähän tämä kaikessa komeudessaan on, vain elämää. Toivottavasti viihdyt mukana, ehkä liikutut, ilostut tai vihastut. Toivottavasti tunnistat postauksista jotain, joka on tästä elämästä. Tervetuloa seuraamaan! 

Anna
Tästä se lähtee, kirjavalla joukolla!




perjantai 3. lokakuuta 2014

Enkeli kulkee jalkaisin


Oli yö ja ihmiset vetäytyneet sisälle huoneisiinsa. Hän käveli meitä vastaan yksin suurkaupungin autiolla reuna-alueella. Ryhti oli kumarainen, parta ajamatta ja vaatteet ryppyiset. Hän pysähtyi kadunkulmassa kohdallemme, ystäväni ja minun ja kysyi, tarvitsimmeko apua.

Tarvitsimmehan me. Olimme matkalla yömessuun, joka oli pian alkamassa. Kaikki kappelia ympäröivän korkean rauta-aidan portit olivat lukossa. "Minä tiedän avoimen portin", mies sanoi ja pyysi seuraamaan. Yksi portti oli todella auki ja pääsimme sisälle. Messu oli juuri alkanut.

Kirkosta poistuessamme mies pyysi meidät vieraikseen, toivotti tervetulleiksi kotiinsa meidät kaksi kadulla kohtaamaansa ulkomaalaismiestä. Miehellä oli tarinansa ja selityksensä. Hän oli jäänyt yksin kaupunkiin, vaimo ja ainoa lapsi olivat lähteneet sukulaisten luokse viikonlopuksi.

Mikkelinpäivä on kirkkovuodessa omistettu enkeleille ja pienille lapsille. Mielikuvamme enkeleistä saattavat muistuttaa lastenkirjojen sädehtiviä hahmoa tai pulleita barokkienkeleitä. Raamatun perinteessä enkelit kulkevat useimmiten ilman siipiä, ihmishahmoisina sanansaattajina.

Öisestä kohtaamisesta Düsseldorfissa on kulunut yli kaksikymmentäviisi vuotta, mutta aina kun huomaan pulmatilanteessa yllättäen partaisen, hieman rispaantuneen, ikääntyneen miehen, mieleni valpastuu. Onko tässä jälleen enkeli ilman siipiä? Muutaman kerran niin on käynytkin. Ehkä sinullekin. Sillä tässä elämässä enkelit eivät yleensä lennä vaan tulevat meitä vastaan jalkaisin, joskus polkupyörällä tai autolla.

Juha